Voi tätä solun päivää!

Tämä solun päivä oli taas yksi niistä päivistä, joina paljon dramaattisia asioita paljastuu. Kuinka moni teistä esimerkiksi tiesi, että minun oikean polveni nimi on Eramon ja Lavineten vasemman polven nimi on Eromon? Tuskin kuitenkaan kovinkaan moni, sillä mekään emme tienneet näitä emmekä monia muitakaan asioita ennen epäpyhää Despa-putkea.

Koska on tullut aika pimentää veitsemme, on aika kertoa tarkemmin päivän tapahtumista. Hengenvaarallisen kaahailun jälkeen minä ja Lavinette suuntasimme ylväät nokkamme kohti erään markkinakadun antimia. Paljon ihmeteltävää oli. Liian suuria mahtisormuksia, ennustajaeukkoja ja vaikka mitä. Muutaman aarteen saattoi löytää kaiken vilinän keskeltä. Itse tein kaupat ja ostin Meshuggahin ObZenin ja muutaman varsin ihastuttavan gorun.

Tämä kaikki kuitenkin vasta edelsi varsinaista päivän trippeilyä, sillä päätimme Lavineten kanssa katsastaa D'espairsRayn Spiral Staircase #15:n ja Liquidizen putkeen. Eräs herra ja hänen takkinsa varastivat koko show'n.

Lisää takkia ja silmäbornoa nähtävissä esimerkiksi täällä.

Kun takki oli oman aikansa aiheuttanut meille epileptisiä fanityttökohtauksia, sai se ihan oman nimenkin. Liilus. Ylistäkää Liilusta. Karyu sai itsekin useita uusia nimiä. Herra Kuolattava Kitaristi eli kavereiden kesken HK. Takki on siis HK:n liila. Karyu myös paljastui Raivokkaaksi Taistelupupuksi, joka KARJUU. Ha. Ha. Ha. Lavinette totesi jossain vaiheessa, että Karyulla on varmasti HYVÄ kieli. Hyvä missä ja mitä varten... sitä voimme vain arvailla. Totuuden saat tietää vain Villeimmissä unitelmissasi.

Massiivisen kaljuksen, vellovan hiusmeren ja uupuneen ja rääkyvän trollin jälkeen kaikki alkoivat näyttää tällä oikean käden kiertueella aivan Villeiltä! Tärkeä viesti tavoitti aivoimme: Rujompikin tyyppi voi olla hurmaava lavalla jos vain osaa pilata suolensa oikein. Kyseessä on luultavasti umpisuoli.

Lavinette ja ideaalimiesvartalon omistava Hizumi ymmärtävät toisiaan ilmeisesti varsin hyvin, sillä kummallakin on solisluufetissi. Laulajan sekopäisyys näkyi ja kuului hänen rääkymissään iskulauseissa: "Isäää!! Seisoo!! Ruokaa!! Onx teil nälkä?!! Koska teil ei oo setää!!" Kaikki tämä saattaa johtua siitä, että Hizumilla on vain yksi hiuksi päässään.

Synkkiä salaisuuksia paljastui myös meistä katselijoista. Minulle ei kannata puhua kieroutuneista ihmiskuvista, muuten vetää suonta. Lavineten sisäinen kukkahattutäti herää aina eeppisten bassokuvioiden soidessa biisien alussa. HYI HYI. Samainen kukkahattutäti kuitenkin kehtaa shipata Eromonia ja DVD:tä. OTP.

Pelkästä vyöstä onnistuimme päättelemään, mitä backstagella tapahtuu. "Aaaa. Ne tekee SITÄ", totesin tuolloin vaikka olin itsekin tietämätön siitä mitä oikeastaan tarkoitin ja kuinka monitulkintainen lausahdukseni saattoikaan olla. Eli päästäkää vyö irti ja hupi voi alkaa!

Ovi sulkeutuu ajatuksen voimalla

Tjaah. Isolaatiopolitiikan sävyttämän ja maalinhuuruisen juhannuksen jälkeen on aika palata normaaliin datausarkeen. Ja sellaista. Mutta niin, en minä juhannusta viettänyt mitenkään kummoisesti. Yhtään kokkoa en nähnyt, mutta tuo tuskin haittaa sillä viime vuonna näin peräti kolme. Metsässä vaelsin, mutta bongaussaldo rajoittui tällä kertaa vain rusakkoon, tikkaan ja muutamaan hiireen. Sonic sai jälleen uuden nimen, Alfred Hedgehog. Saa nähdä kuinka kauan tuokin nimi sillä pysyy. Alfred änkeää nykyisin ihan terassille asti ja syö kädestä.

Näin käy kun on tylsää ja leikkii.

Upouusi Lovecraftin suomennos Hautausmaan kauhu ja muita kertomuksia tuli hankittua ja luettua. Tällä kertaa violetit kannet sisältävät aimo annoksen novellihienoutta, yhden romaanin ja peräti vielä yhden runon. Kyseessä oleva runo, Yuggothin kylvö nimeltään, on muistaakseni ensimmäinen lukemani Lovecraftin runo. Edustaa herran tyypillistä tyyliä ja vakuutti minut täysin siitä, että muukin kuin proosa sujuu tältä kirjailijalta. Jesh!

Monet novelleista on kyhätty toisten kirjoittajien kanssa - itse en näistä yhteistyöprojekteista innostunut kovasti, sillä harvat niistä saavuttivat minun kirjoissani laisinkaan Lovecraftin tarinoiden yleistä korkeaa tasoa. Muutamat novellit tosin miellyttivät minua kovasti, ja onkin aina mielenkiintoista lukea Lovecraftin tuotantoa, joka ei välttämättä sisällä cthulhuilua. Suurin pettymys oli minulle Öinen meri (eräs yhteistyönovelleista), joka osoittautui tylsimmäksi Lovecraftin novelliksi jonka olen ikinä lukenut. Saattaa olla toki, että moodini oli tilanteeseen sopimaton, mutta ei kyllä nyt iskenyt. Novelli Outo ukko sisältää outoutta muuallakin kuin nimessään, sillä teos on kerrassaan hämmästyttävän realismipitoinen Lovecraftille. Ei ainuttakaan epäpyhää kulttia, limaista merihirviötä tai pahantahtoista ulkoavaruudesta saapunutta kansaa. Voitteko kuvitella.

Lovecraftit kuitenkin sikseen, sillä on koittanut aika siirtyä Internetin uumenista jonnekin täysin muualle. Teen salattuihin maailmoihin. Maailmoihin, joiden ilmassa leijailee ainoastaan bergamotin herkullinen tuoksu...

Kaik hyvät otsikkoehdokkaat viety on

Sillä Lavinette julmasti hyväksikäytti jo kaikkia hänen syntymäpäivillään syntyneitä inside-vitsejä merkinnässään. Curse you!

Partyilyn jälkeisestä väsymyksestä johtuen ei oikein innosta kirjoittaa maratoonimerkintää. Joku hämärä lätsä ängettiin kätösiin ja päähän, jotain tuli jossain pölistyä ja jouduin kannattelemaan kokonaisen kukkakaupan sisältöä hennoilla käsivarsillani. Tämän jälkeen alkoi todellinen piina. 30-40 ihmisoliota parveili ja velloi valtameren lailla talossamme pitäen infernaalista ääntä. Makeaa ja suolaista kakkua löytyi pöydiltä, tuoleilta, lattialta, kaikkialta. Trinksut, boolit ja muut alkoholit kiersivät juojalta toiselle. Butlerit ja vieraat katoilivat milloin mihinkin, ja itse koetin vältellä kaikkein epämieluisimpia vieraita. Kaaos oli ennennäkemätön.

Lahjusten takia tuo sietämätön kaaoksen ja teennäisyyden yhteenliittymä oli kestettävä. Kukkaisia, koruja, lahjakortteja, mammonaa... Ja tietenkin nuo ainaiset lahjansaajien piinat elämänohjekirjaset pistäytyivät myös partyissa. En ole vielä valinnut soveliainta eli sadistisinta tapaa hankkiutua mokomista eroon.

Toki muutama lahjus esiintyi edukseen tämän kliseisen ja mielikuvituksettoman joukkion rinnalla. Nykysuomen etymologinen sanakirja on hieno möhkäle täynnä sanojen historiaa. Toivomani minimakuupussin sain myös. (Ruusujen sota -aiheinen kortti on ehdottomasti paras kaikista saamistani pahvilätysköistä!)

Koruihin olen sangen tyytyväinen. Yksi niistä vain herättää minussa mitä syvintä hämmennystä. MIKÄ se on? MIKSI siinä on kaikenmaailman hämäriä ulokkeita? Ja ennen kaikkea - MIKSI siinä killuvat härpäkkeet näyttävät aivan Vileplumelta ja Pinecolta?

Tuosta tribaalikorusta kyllä tykkään.

Sain tässä äsken kuulla juorun eräästä mysteerisestä murtomiehestä, jonka tavaramerkki on ovenkahvojen pureskelu. Jos huomaatte ovenkahvoissanne hämäräperäisiä hampaanjälkiä, tiedätte kyllä kuka on ollut asialla! Pitäkää silmänne ja nenänne ja kitanne ja korvanne auki. (Oikeasti kyseessä on mitä luultavimmin näätä.)