Elätte ankeita aikoja...

...sillä minulla ei ole täällä vedenkeitintä (=ei teetä) enkä sattunut ottamaan mukaani stoorin jatkamiseen vaadittavaa aineistoa (=ei jatkoa tarinalle). Toisaalta, ainahan voin oikeasti keittää vettä teetäni varten (katsotaan miten laiskalla tuulella olen) ja ainahan voin heittää seuraavan luvun päästä, sillä muistan juonen aika hyvin (katso edelliset sulut).

Olin eilen taas töissä, mutta tällä kertaa työpäivä oli ihan siedettävä. Piinallisimmat asiakkaat pysyivät jokseenkin kurissa, eikä kukaan ollut silminnähden kännissä. Lottomasiina temppuili.

Päivän jälleen pelasti Nappe, jonka huomasin vasta kun katti itse tuli puskemaan jalkaa, selvästikin närkästyneenä siitä kuinka en ollut jo aiemmin laittanut pikkuherran säteilevää läsnäoloa merkille. Nappe pyöri jaloissa, tepasteli, puski kengänkärkiäni, köllötti ja oli muutenkin yksi maailman hienoimmista olioista. Myöhemmin kohtasin muutkin kissaotukset. Kerrassaan hurmaava oli kuukauden ikäinen kissanpoikainen, joka hyvin määrätietoisesti yritti repiä minulta sormia irti. Raukka mönki epätoivoisesti yliaktiivisen muorinsa perässä, joka keskittyi lapsensa sijaan säntäilyyn ja mattojen kimppuun hyökkäilemiseen. Pääsin taas uudelle asteelle hurjan ja vaarallisen Amadeuksen kesyttämisessä. Silittelin ja rapsuttelin arvon kissaherraa, jonka muka-erakkomaisuus suorastaan mureni silmissä. Olen Amadeuksesta kuullut sellaisia kauhutarinoita, että omistajallakin on syvät haavat ja kynnenjäljet jaloissaan, koska Amadeus ei vain sattunut pitämään jostain syliinottoyrityksestä. Itse rohkaistuin ja nappasin petoeläimen syliini. Amadeus kyllä painoi kuin synti, mutta arvon herra vain roikkuin rentona kätösissäni eikä pistellyt vastaan tai hyökännyt. Kohtahan voin ruveta kesyttämään leijonia!

Kafka på stranden edistyy hyvään malliin, ja tähän mennessä on tapahtunut paljon mielenkiintoista ja jännittävää! Kirjassa on pari aivan tajuttoman mahtavaa hahmoa!

Hyvää itsestäänselvyyksien päivää!

Tänään, julmista julmimman vuoden 2011 lokakuun kahdentenakymmenentenä päivänä juhlistamme asioita, joita ihmisen tähänastisessa historiassa on liian niukasti juhlistettu. Muistakaa tämä päivä sydämissänne, jos moisia omistatte. 20. 10. On itsestään selvää, että vain tällainen päivä voidaan omistaa itsestäänselvyyksille.

Perinteen aloitti jo lähes mestari alallaan, joka on muinaisista ajoista lähtien tunnettu päätähuimaavista sutkautuksistaan. Hän valisti meitä jo valmiiksi asiasta tietoisia olioita maagisesta "valolampusta". Mikä mahtaakaan olla tämä ennenkuulumaton lamppu, joka VALAISEE ympäristöään? Uskoisin sen olevan jotain tuttujen ja turvallisten pimeyslamppujen kaltaista.

Itsekin päätin osallistua itsestäänselvyyksien luetteloimiseen, vaikka tiesinkin, etten tällä jalolla alalla koskaan päihittäisi itse Blogimestaria. Mutta Blogimestari ei ollut vielä esittänyt omaa itsestäänselvyyttään, joten uskalsin vielä tässä vaiheessa lähteä mukaan kun taso oli matala. "Illuusio ei ole todellinen." Mielestäni heitin aika pahan haasteen myös itse Blogimestarille.

Mutta vähänpä minä tiesin. Piilossa maan alla synkeissä onkaloissaan oli Blogimestari itselleen luonut itsestäänselvyyksistä mahtavimman ja voimakkaimman, jota yksikään muu ei voinut päihittää. Niinpä me kaikki muut lähes sokaistuimme, kun Blogimestari esitti The Itsestäänselvyyden.

"Kinkku ei ole karkkia."

Vuoret siirtyivät paikoiltaan, maa järisi ja hyökyaallot pyyhkäisivät kokonaisia mantereita alleen, kun Blogimestarin maagiset sanat vyöryivät läpi ajan ja avaruuden. Tajuntani hylkäsi minut ja palasi luokseni vasta kun itse mestarin sanat lakkasivat kaikumasta kaikessa olevaisessa ja olemattomassa. Mutta sen lauseen jälkeen mikään ei enää palannut ennalleen. Maailma oli muuttunut.

Niinpä toivoisin myös teidän, arvoisat lukijat, kunnioittavan tätä päivää ja levittävän mahdollisimman paljon itsestäänselvyyksiä ympärillenne! Antakaa obviousin kiertää!

Silinteri on päähine.