Meikäläisen paluu

Olen pitänyt päivittelyssä taukoa, mutta senkin olen tehnyt täysin isänmaallisista järkevistä syistä. Internet on ollut pari päivää meillä nääs katkoksessa.

Nyt pääsettekin sitten kuulemaan kaikesta siitä, mitä kaikkea olen viime päivinä tehnyt. No, ette ihan kaikesta tietenkään, sillä esittelen teille ankarasti sensuroidun pätkityn version.

Luin Hannu Rajaniemen The Quantum Thiefin loppuun. Ja - ah! - mikä lukukokemus se olikaan!

Kirja on saanut osakseen paljon hehkutusta, eikä aivan suotta. Ensinnäkin, Rajaniemi on tunkenut kirjaan joitain suorastaan ällistyttävän omalaatuisia ideoita ja asioita, joista yksikään aiempi scifikirjailija tuskin on uneksinutkaan! Ja kaikki teknologia yms. on kuvailtu äärimmäisen tarkasti pienintä yksityiskohtaa myöten! Tämä tekee kirjan kielestä toki hieman raskasta, mutta itse en kokenut tylsistyväni kertaakaan tarinan aikana, sillä tapahtumat veivät mennessään.

The Quantum Thiefin hahmot ovat myös äärimmäisen kiehtovia. Päähenkilö, itse mestarivaras Jean le Flambeur on luonnostaan jotain käsittämättömän mahtavaa ja hehkutettavaa! Lisäksi suurta viihdytystä tarjoaa etsivä Isidore Beautrelet, joka meinasi ajaa minut hulluuden partaalle nimeämällä pienen vihreän cthulhu-mikälie-lemmikkinsä Sherlockiksi... Jeanin ja Isidoren älyjen mittelö ja kissa-hiiri-leikki on kerrassaan mieltäkutkuttelevaa luettavaa! Oman lisänsä tarinaan toivat myös Mieli, Perhonen ja monet muut suuret persoonat.

Niin. Ja hienoa oli tietenkin myös suomalaisten nimien ja sanojen käyttäminen englanninkielisen tekstin seassa. Varsinkin niiden kirosanojen.

Nyt luen Risto Isomäen teosta Sarasvatin hiekkaa lähinnä äidinkielen esseetä varten ja ihan omaksi huviksenikin, sillä tähän mennessä kirja on ollut vain täyttä hienoutta. Siitä kuitenkin lisää kirjan lukemisen jälkeen.

Kaiken muun lisäksi olen mm. päntännyt ruotsia, katsonut AD 1790:n, katsonut Omid Djalili Show'ta, kirjoitellut esseitä ja muuta turhaa. Toivokaamme että pääsen jälleen Internetin voimin piakkoin päivittelemään.

Bis dann!

Väsyneen tunnelman ja vielä jonkin muun posessoimana

Minua hieman... väsyttää. Olen väsäillyt äidinkielen ja ruotsin esseitä jonkin aikaa eli monta tuntia. Siinä lomassa sain pitkästä aikaa jonkin kirjan luettua. Tällä kertaa kyseessä oli Steven Hallin Haiteksti.

Mikä kutkuttava ja omalaatuinen opus siinä vasta olikaan! En voi kyllä sanoa lukeneeni yhtään vastaavanlaista kirjaa aiemmin. Haitekstissä oli vaikka mitä elementtejä trilleristä ja kauhusta suorastaan surrealistiseen maagiseen realismiin. En varmaan kuulosta kovin vakuuttavalta, ja kirjan takakansi herätti minussa itsessänikin aluksi suuria epäilyksiä, mutta tämä kirja totisesti on monta kertaa parempi kuin se, miltä yksikään ihminen voi sen tiivistämällä saada kuulostamaan.

Tarinassa seikkaillaan keskellä ihmeellistä epätilan, ideoiden, käsitteiden ja käsitekalojen maailmaa. Eräänä päivänä Eric Sanderson menettää muistinsa täysin ja alkaa saada kirjeitä itseltään, ensimmäiseltä Ericiltä. Pala palalta Eric alkaa rakentaa ympärilleen uutta elämää, joka koostuu osittain vanhasta. Hän saa psykologiltaan ja kirjeistään itsestään selville hämmentäviä ja peräti uhkaavia asioita, sillä hänen perässään ei ole enempää eikä vähempää kuin...

ludoviciaani.

Asiat johtavat lumista rinnettä alas vyöryvän lumipallon lailla toinen toistaan dramaattisimpiin asioihin, kunnes kaikki muuttuu täydellisen mahtavaksi ja sellaiseksi, mikä on nyt aiheuttanut minulle nyt tällaisen epätavallisen kaunopuheisen olotilan.

Ja minun tämänhetkinen olotilani käskee: LUE!

-----

Tilaamani Horrible Historiesin kaksi ensimmäistä kautta saapuivat viimein ja olen niin happy! Iltapäivällä kyyläsin niin monta jaksoa putkeen että menin aivan nostalgiaryöpyissä jaksolaskuissani sekaisin. Oli myös mukava nähdä pari minulle aiemmin täysin tuntematonta sketsiä... Teheheheeee... Khihihiihii...

Anteeksi, en oikein tiedä mikä minuun äsken meni. Joku fanityttö tai Oscar Wilde taisi taas posessoida minut tai jotain.

Erity, Iso-Petus!

En ehdi paljoa päivitellä, stoorin kirjoittamisesta puhumattakaan, sillä koulu piinaa läksyillään, kirjoitelmillaan, hakemuksillaan ja pitkillä oppitunneillaan. Varsinainen vapaa-ajan määrä on suorastaan säälittävä. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että kuvis ja musiikki jatkuvat pitkästä aikaa! Kuviksessa piirtelemme mm. simpukoita ja metsiä, ja musiikissa valmistelemme tällä hetkellä kuunnelmaa. Ryhmäni tekee kuunnelman H. P. Lovecraftin novellista Ulkopuolinen (ette ikinä arvaa kuka valitsi, krhm) äänitehosteineen kaikkineen.

Clockwork Angel lähentelee kohtapuoliin loppuaan, ja pääsen pian mokomasta kirjoittamaan. En malttanut pitää näppejäni erossa The Quantum Thiefistä ja aloitin sen kuin jonkin loitsun vallassa jo ennen Clarken loppumista. Ikään kuin tässä ei jo muutenkin olisi tarpeeksi kirjoja jonossa. *huoh*

"Help us/Save us/Take us away" oli ainoa lause joka kaikui päässäni, kun kauhistellen kuuntelin kuviksenluokkaan kantautuvaa hapuilevaa ala-asteelaisten soitantaa.

Nyt on taas aika poistua pois.

Koska Cthulhu pakotti.

Risu gegzin päällä

Tänään paljastui jotain hulppeaa: Tohtori ei olekaan viimeinen Time lord, sillä Morso kuuluu myös tähän jaloon kansaan, joka Gallifreyltä kotoisin on. Morson kumppanina toimii Aasi, ja K-9:n on korvannut Mouru-kissa. Tardiksena toimii hiivapaketti ("It's bigger on the inside!"), joka onkin luultavasti paljon käytännöllisempi kuin joku ihmeen poliisiboksi. (Ellei joku sitten saa päähänsä käyttää Morson Tardista leivontaan...) Tästä lopputuloksesta seurasi myös idea taas uuteen kamalaan Doctor Who -ficciin (Release date: Future).

Ja tilasin muuten vihdoin Horrible Historiesin ykkös- ja kakkoskauden! Riemuitkaa, sillä pian minäkin riemuitsen, sillä aion pitää ankaran maratoonin... Joskus.

Uusimmasta AD 1790:stä en sano muuta kuin että aika aineista meininkiä oli tälläkin kertaa.

Sitten on vielä tämä kammotus. En ole aivan varma vihaanko vai ihailenko sitä. Ehkä molempia. Se herättää minussa joka tapauksessa hyvin ristiriitaisia tunteita.

Ja huomenna minut väkipakolla ängettään jonnekin prkleen Studia-messuille. Toivottavasti siellä on edes se vihreä jopo, niin voin purkaa johonkin aggressioitani.

Sinun on itse annettava itsellesi lupa

Älkää huoliko, en ole muuttamassa blogini sisältöä tekotaiteelliseksi shaibaksi. Naureskelimme vain aiemmin lajitoverin kanssa eräälle kauhealle elämänohjekirjaselle, joka on tahtomattaan koominen. Missään kirjasen tarjoamissa lauseissa ei ole oikeastaan mitään järkeä. Ne kaikki ovat vain jotain epämääräistä ympäripyöreää sisällötöntä NONSENSEA, kuten David Hume asian muotoilisi.
Esim. "Se mihin keskityt, leviää laajemmalle... ajattele siis sitä mitä haluat!" Voi prkl, oikeestih.

Ja Humeen viittasinkin jo aiemmin, eli filosofian koe - done! Paljon pohdiskelua ja kirjoittelua ja sen sellaista. Doctor Whon nelosboksin olen jo saanut haltuuni, eli lupaava viikonloppu edessä.

Ja tämä mahtava ohjelma, Omid Djalili Show, jatkuu jälleen sunnuntaina!! Aion TODELLAKIN katsoa.

Ja joku ei taaskaan ainakaan löytänyt yhtä ääliömäisen hyvää biisiä. Miksi minua piinataan liian hyvällä musiikilla?? Miksi?!

Menenpä tästä *glug-glug-glug*... Eli teelle.

I love the salsa!

Aaargh. Filosofian ja etenkin hardcore-metafysiikan pänttäys näihin aivoihin saa kaikki aistihavaintoni ja rationaaliset toimintoni ihmeellisiin sfääreihin. Sata sivua mokomaa ja jo nyt "Nuolten herrat" -kirjan nimi muokkautuu pääkopassani Suolten herroiksi...

Yritän huomenna jatkaa kasilukua. Tietyistä syistä sen kirjoittaminen hieman jäi jummimaan paikoilleen toissapäivänä. Koetan päästä kuitenkin päästä slashin kauhuista äkkiä yli.

Hm? Eilen oli riemastuttava saksan koe, sellainen tavallinen sentin paksuinen pinkka.

Ei nyt mitään tämän kummoisempia. Katsoin eilen tosin erään ruotsalaisen lyhytelokuvan, nimi "Istället för Akrakadabra". Aika random katselmus, mutta varsin lyhyt ja viihdyttävä sellainen. Oscar-ehdokaskin tämä kyseinen pätkä on ollut, BTW.

Jotain vielä loppuun, ettei tämä merkintä näyttäisi kamalan lyhyeltä. Joku hyvä biisi?

Viimeisten toivomusten toteuttamistoimisto

'Fuck them,' he wept.  'Fuck them all.'

He did not lift his head again. ---

'That I think I can do for you,' he said meditatively.

Niin sanoi meille Richard K. Morganin The Cold Commandsissa Ringil, tuo yhden miehen viimeisten toivomusten toteuttamistoimisto. Ja tuo oli päivän äärimmäisen taiteellinen lainaus, jota tuli tänään koulussa hieman puitua, sillä mihinpä me kaksimielisyyksien mestarit emme takeruisi. -.-'

Älkääkä turhaan kuvitelko, että oikeasti aion kertoa mistään järkevästä, kun tänään ei yhtään mitään järkevää edes tapahtunut. Englannin puhekurssin tunnilla luin ääneen äärimmäisen taiteellisen puheeni, jossa julistin Skinnymandria Painter 2027 -voittajan (Jönssön von Tittenström) ja ylistin hänen kaameaa taideteostaan. Puheellani niitin kunniaa ja herätin kauhua (Argentiinassa).

Koetan lukea Inheritancea eteenpäin, mutta sormeni syyhyävät omaa tarinaa kirjoittamaan, mutten voi kirjoittaa koska minun on luettava... Ikuinen sykli. Jospa vain tekisin kompromissin: luen nyt vielä kun olen järjissäni ja kirjaimet vielä näyttävät luettavilta symboleilta. Rajan ylittämisen jälkeen olen sopivan esteettömässä tilassa voidakseni kirjoittaa epämääräisiä kohtauksia ja keskusteluja.

Sitä ennen vielä aiheeseen hyvin löyhästi liittyvää kyseenalaista mutta varsin miellyttävää musiikkia.

This pig will walk on the water

This pig will walk on the sea

This pig will walk wherever he wants

Walk on me

Elätte ankeita aikoja...

...sillä minulla ei ole täällä vedenkeitintä (=ei teetä) enkä sattunut ottamaan mukaani stoorin jatkamiseen vaadittavaa aineistoa (=ei jatkoa tarinalle). Toisaalta, ainahan voin oikeasti keittää vettä teetäni varten (katsotaan miten laiskalla tuulella olen) ja ainahan voin heittää seuraavan luvun päästä, sillä muistan juonen aika hyvin (katso edelliset sulut).

Olin eilen taas töissä, mutta tällä kertaa työpäivä oli ihan siedettävä. Piinallisimmat asiakkaat pysyivät jokseenkin kurissa, eikä kukaan ollut silminnähden kännissä. Lottomasiina temppuili.

Päivän jälleen pelasti Nappe, jonka huomasin vasta kun katti itse tuli puskemaan jalkaa, selvästikin närkästyneenä siitä kuinka en ollut jo aiemmin laittanut pikkuherran säteilevää läsnäoloa merkille. Nappe pyöri jaloissa, tepasteli, puski kengänkärkiäni, köllötti ja oli muutenkin yksi maailman hienoimmista olioista. Myöhemmin kohtasin muutkin kissaotukset. Kerrassaan hurmaava oli kuukauden ikäinen kissanpoikainen, joka hyvin määrätietoisesti yritti repiä minulta sormia irti. Raukka mönki epätoivoisesti yliaktiivisen muorinsa perässä, joka keskittyi lapsensa sijaan säntäilyyn ja mattojen kimppuun hyökkäilemiseen. Pääsin taas uudelle asteelle hurjan ja vaarallisen Amadeuksen kesyttämisessä. Silittelin ja rapsuttelin arvon kissaherraa, jonka muka-erakkomaisuus suorastaan mureni silmissä. Olen Amadeuksesta kuullut sellaisia kauhutarinoita, että omistajallakin on syvät haavat ja kynnenjäljet jaloissaan, koska Amadeus ei vain sattunut pitämään jostain syliinottoyrityksestä. Itse rohkaistuin ja nappasin petoeläimen syliini. Amadeus kyllä painoi kuin synti, mutta arvon herra vain roikkuin rentona kätösissäni eikä pistellyt vastaan tai hyökännyt. Kohtahan voin ruveta kesyttämään leijonia!

Kafka på stranden edistyy hyvään malliin, ja tähän mennessä on tapahtunut paljon mielenkiintoista ja jännittävää! Kirjassa on pari aivan tajuttoman mahtavaa hahmoa!

Hyvää itsestäänselvyyksien päivää!

Tänään, julmista julmimman vuoden 2011 lokakuun kahdentenakymmenentenä päivänä juhlistamme asioita, joita ihmisen tähänastisessa historiassa on liian niukasti juhlistettu. Muistakaa tämä päivä sydämissänne, jos moisia omistatte. 20. 10. On itsestään selvää, että vain tällainen päivä voidaan omistaa itsestäänselvyyksille.

Perinteen aloitti jo lähes mestari alallaan, joka on muinaisista ajoista lähtien tunnettu päätähuimaavista sutkautuksistaan. Hän valisti meitä jo valmiiksi asiasta tietoisia olioita maagisesta "valolampusta". Mikä mahtaakaan olla tämä ennenkuulumaton lamppu, joka VALAISEE ympäristöään? Uskoisin sen olevan jotain tuttujen ja turvallisten pimeyslamppujen kaltaista.

Itsekin päätin osallistua itsestäänselvyyksien luetteloimiseen, vaikka tiesinkin, etten tällä jalolla alalla koskaan päihittäisi itse Blogimestaria. Mutta Blogimestari ei ollut vielä esittänyt omaa itsestäänselvyyttään, joten uskalsin vielä tässä vaiheessa lähteä mukaan kun taso oli matala. "Illuusio ei ole todellinen." Mielestäni heitin aika pahan haasteen myös itse Blogimestarille.

Mutta vähänpä minä tiesin. Piilossa maan alla synkeissä onkaloissaan oli Blogimestari itselleen luonut itsestäänselvyyksistä mahtavimman ja voimakkaimman, jota yksikään muu ei voinut päihittää. Niinpä me kaikki muut lähes sokaistuimme, kun Blogimestari esitti The Itsestäänselvyyden.

"Kinkku ei ole karkkia."

Vuoret siirtyivät paikoiltaan, maa järisi ja hyökyaallot pyyhkäisivät kokonaisia mantereita alleen, kun Blogimestarin maagiset sanat vyöryivät läpi ajan ja avaruuden. Tajuntani hylkäsi minut ja palasi luokseni vasta kun itse mestarin sanat lakkasivat kaikumasta kaikessa olevaisessa ja olemattomassa. Mutta sen lauseen jälkeen mikään ei enää palannut ennalleen. Maailma oli muuttunut.

Niinpä toivoisin myös teidän, arvoisat lukijat, kunnioittavan tätä päivää ja levittävän mahdollisimman paljon itsestäänselvyyksiä ympärillenne! Antakaa obviousin kiertää!

Silinteri on päähine.