...sillä minulla ei ole täällä vedenkeitintä (=ei teetä) enkä sattunut ottamaan mukaani stoorin jatkamiseen vaadittavaa aineistoa (=ei jatkoa tarinalle). Toisaalta, ainahan voin oikeasti keittää vettä teetäni varten (katsotaan miten laiskalla tuulella olen) ja ainahan voin heittää seuraavan luvun päästä, sillä muistan juonen aika hyvin (katso edelliset sulut).
Olin eilen taas töissä, mutta tällä kertaa työpäivä oli ihan siedettävä. Piinallisimmat asiakkaat pysyivät jokseenkin kurissa, eikä kukaan ollut silminnähden kännissä. Lottomasiina temppuili.
Päivän jälleen pelasti Nappe, jonka huomasin vasta kun katti itse tuli puskemaan jalkaa, selvästikin närkästyneenä siitä kuinka en ollut jo aiemmin laittanut pikkuherran säteilevää läsnäoloa merkille. Nappe pyöri jaloissa, tepasteli, puski kengänkärkiäni, köllötti ja oli muutenkin yksi maailman hienoimmista olioista. Myöhemmin kohtasin muutkin kissaotukset. Kerrassaan hurmaava oli kuukauden ikäinen kissanpoikainen, joka hyvin määrätietoisesti yritti repiä minulta sormia irti. Raukka mönki epätoivoisesti yliaktiivisen muorinsa perässä, joka keskittyi lapsensa sijaan säntäilyyn ja mattojen kimppuun hyökkäilemiseen. Pääsin taas uudelle asteelle hurjan ja vaarallisen Amadeuksen kesyttämisessä. Silittelin ja rapsuttelin arvon kissaherraa, jonka muka-erakkomaisuus suorastaan mureni silmissä. Olen Amadeuksesta kuullut sellaisia kauhutarinoita, että omistajallakin on syvät haavat ja kynnenjäljet jaloissaan, koska Amadeus ei vain sattunut pitämään jostain syliinottoyrityksestä. Itse rohkaistuin ja nappasin petoeläimen syliini. Amadeus kyllä painoi kuin synti, mutta arvon herra vain roikkuin rentona kätösissäni eikä pistellyt vastaan tai hyökännyt. Kohtahan voin ruveta kesyttämään leijonia!
Kafka på stranden edistyy hyvään malliin, ja tähän mennessä on tapahtunut paljon mielenkiintoista ja jännittävää! Kirjassa on pari aivan tajuttoman mahtavaa hahmoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti