Oli julma katselmus täynnä Ghibli-elokuvia ja Sherlockia. Kätkijät ja Prinsessa Mononoken katsoimme Lavineten kanssa vielä melko vakavin naamoin, mutta Game of Shadow'sin ilmestyttyä tv-ruutuun vääntyivät suupielet taas painovoimaa uhmaavasti.
Niin karmiva kokemus tuo Sherlock-elokuva oli, että lopuksi sekosin. Kaikki se yhteenliitetyn viihteellisyyden ja tylsyyden määrä sai minut vinksahtamaan täysin. Lisäksi jouduimme elokuvan alkuajan kuuntelemaan häiriintynyttä selostusta tapahtumista. Ei hyvä. Ja tämä Moriarty on sitten tylsä ja luonteeton. Ei se myöskään kovin uhkaava ole. (MoriParty - MetsäParty)
Jotten olisi kuitenkaan täysin järkeäni menettänyt, aloin aivoilleni järjestää muuta toimintaa. Löysin paljon Harry Potter -viittauksia. Ihmissusia vilisi kaikkialla, junalla matkattiin Hogsmörziin ja taisi se Kalkaros jossain vilahtaa samalla kun ihmisiä KUOLI kuin heinää (eli ei oikeasti kaatunut kuin heinää).
Mehua meni mukiin, se oli mukiinmenevää.
Kylään saapunut paavi johdatti meidät ovimaton yli Heaveniin (Sherlock ja John jäivät kiirastuleen).
Tappajakirja-Martinit tappavat minut nukkuessani, sillä en ole vielä lukenut niitä kaikkia.
Pupupupupupupupupupupupupupuputoaa.
Ja jos mietitte miksi näissä merkinnöissä ei nykyisin enää ole mitään järkeä, on syy se, etten ole viime aikoina tehnyt oikeastaan mitään. Kirjat ovat odottaneet lukemistaan sillä välin kun minä olen ollut muiden velvollisuuksien kimpussa. Nyt voin taas lukea jonkin aikaa, kunnes sekin aika loppuu. Joten yrittäkää toki tulkita freudilaisia metodeja käyttäen tekstejäni tai jotain sillä aikaa kun minä yritän saada jotain normaalia aikaan. AIKA.
